Minä olen sitten onnellinen. Minä olen sitten parempi. Minun täytyy tehdä enemmän. Minun täytyy jaksaa enemmän. Minun täytyy. Sitten kun olen tehnyt tämän. Sitten kun olen erilainen. Sitten kun on niin, niin sitten olen tuota.

Kuinka moni ajattelee ainakin mielessään näin? Ainakin minä myönnän sen näin kirjoituksen voimalla. Ehkä en kehtaa sanoa sitä ääneen ainakaan missä tahansa porukassa tai yhteisössä, mutta totuus se on ainakin minun elämässäni. On hetkiä jolloin osaan ajatella pienen hetken ja joskus pidemmän tovin, että nyt kaikki on hyvin, mutta annapas olla, kun se toinen hetki tulee. Kun mikään ei riitä. Kun mikään ei ole tarpeeksi.

Ja nyt en puhu mistään materiasta tai rahasta vaan riittämättömyydessään itsessään: haluan tehdä jotain muuta kuin teen. Haluan olla erinäköinen kuin olen. Haluan olla onnellisempi kuin olen. Haluan olla tyytyväisempi ihminen kun olen. Haluan olla hyvä tai vähintäänkin paljon parempi ihminen kuin olen. Haluan olla taitavampi tässä ja tuossakin kuin olen. Haluan olla tehokkaampi kuin olen. Haluan osata rauhoittumisen ja pysähtyneisyyden taidon, jotta osaisin vaan olla. Haluan kaikkea ja enemmän ja kuitenkaan en oikeasti halua haluta mitään enempää! Haluan olla vaatimaton. Haluan olla! HALUAN RIITTÄÄ!

Nytkin kirjoittaessani ajattelen, että onko tämä nyt sopivaa? Onko tämä riittävää? Onko tämä? Maailmassa on nykyisin vaikeaa olla riittävä. Voit lukea kaikkialta mitä ihmisten elämään kuuluu, millaisia elämää ihmiset viettävät, miten he arjessa sujahtelevat menestyneesti sinne sun tänne, miten joku taas on muuttanut elämänsä ihan toiseen suuntaan ja kuinka onnellisia he ovatkaan nyt?

Ajatus lentää siihen, että sitten kun minäkin? Enkä edes tiedä haluanko sitä SITTEN KUN hetkeä! Haluan olla läsnä tässä hetkessä ja olla vaan. Olla sitä miltä tuntuu, tuntea sitä miltä tuntuu, elää siten miltä tuntuu. Vai haluanko? Tai osaanko?

Onko oikein haluta jotain muuta? Onko se vaan ihmisen ainaista tyytymättömyyttä kaikkeen? Onko se järkevää? Lisääkö se vaan entisestään tyytymättömyyttäni kaikkeen? Miksi en aina onnistu olemaan riittävä? Miksi minun on usein vaikeaa muistaa olla tyytyväinen ja kiitollinen omasta elämästäni? Miksi en arvosta omaa terveyttäni sen ansaitsemalla tavalla? Miksi en aina jaksa arvostaa työtäni ja sen merkitystä omalle elämälleni? Miksi mikään ei riitä vai riittääkö se sittenkin?

Tämä kirjoitus toimii pohjustuksena minun elämässäni oleville aiheille siitä mikä on riittävää? Vai onko se mikään? Minä itse on pahin kriitikko oman elämän pyörteissä, veikkaanpa että aina monelle tavallisellekin tallaajalle, jolla asiat ovat hyvin elämässä muiden mielestä. Ja varmaan oman itsensäkin mielestä. Silti et voi olla ajattelematta ETTÄ SITTEN KUN.......