tiistai, 11. helmikuu 2014

OMA VARTALO ON TEMPPELINI?

Tämä aihe on askarrattanut minua jo hyvin pitkään. Vartuin maaseudulla ja elin huoletonta ja vapaata lapsen elämää pohtimatta tai miettimättä koskaan tarkemmin omaa vartaloani tai sitä onko se sopivanlainen vai ei? Sillä ei ollut merkitystä eikä se vaikuttanut mihinkään minun elämässäni. Se vain oli olemassa ja se siitä. Sairastin toki pienenä vaikeaa atooppista ihottumaa joka vaikutti ihooni negatiivisesti. Onnekseni nämä ihottumat jäivät taakseen murrosiän saavuttua, vaikkakin herkkyys on edelleen olemassa atooppisuuteni takia.

Lapsuuden kodissani syötiin varsin tavallista ruokaa; perunaa, lihaa, marjoja jne. Ei ollut tarjolla herkkuja, limonadeja tms. kuin harvakseltaan. Kanat, kalkkunat, ankat, possut ja naudat olivat omasta takaa. Meillä oli mm. lemmikkipossu, jonka kanssa leikimme veljeni kanssa kesäisin piilosta. Jouluksi lemmikkipossu muuttui mureaksi kinkkupaistiksi.  Lapsuuden herkkuani oli meijeriauton mukanaan tuomat Valion litran jogurttipurkit ja voipaketti, jonka kyljestä veistetyn nokareen sulaminen omasta maasta kuokitulle uudelle perunalle oli taivaallista. Yksinkertaista, selkeää ja terveellistä ruokaa.

En oikeastaan edes koskaan miettinyt syömistä varhaisaikuusuudessanikaan, kunnes koitti aika 30+ ja risat. Maailman meno alkoi muuttua. Tuli Superfoodit, uudet ruokasuositukset, voi on terveellistä, eipäs kun kookosöljy. Ei ole hyväksi syödä lihaa tai ainakaan punaista. Ja ekologisuudesta puhumattamaan oli suorastaan rikollista myöntää tykkäävänsä ulkofileen mureudesta. Sokeri on pahinta myrkkyä ja vehnäjauho suorastaan turvottavan vaarallista koko ihmiskunnalle. Suolan pitää olla oikeanlaista (ei tosiaankaan mitä tavallista jodisuolaa) vaan Himalajankristallinvaalenapunaistakiteistäauringossakuivunuttalisäaineetontaihmesuolaa joka on ainut oikea valinta valistuneelle itsestään huolehtivalle ihmiselle. Gojimarjat, raaat kaakaonipsut vaan suuhun (vaikka kuinka kitkerää olisi), koska ne on terveellisiä. Chiasiemenet, vihersmoothiet, raakaravinto, terveyttäainoallaoikeallatavalla, koska kehonihan on temppelini! OLEN SITÄ MITÄ SYÖN? Eikös se olekin niin? Minä taidan olla sitten erityisen makea tyyppi!

Entäs sitten tämä toinen kehoni on temppelini aihe: YOUMUSTBEFITSPORTYLIHAKSIKASONUUSILAIHA-ylistys! On Superdieettiä, Rakassinustatuliläski, Suuripainonpudotus, Suurinpudottaja jne. Jos olet Facebookissa, joka suunnalta tuuttaa (jos olet joskus mennyt tykkäämään) uusia iskulauseita: You have to know your goal or else you cant ...NIINPÄ.

Olenko itse näiden asioiden orja nykyään? Ohjaavatko ne minua johonkin suuntaan? Vievätkö ne minua vai häiritsevätkö ne minua? VASTAUS ON KYLLÄ; Ainakin ajoittain. Mietinkö, että haluaisin syödä terveellisemmin? Haluaisinko olla sporttisempi ulkonäöllisesti kuin nyt? Haluaisinko olla siis täydellinen? Haluanko sitä siis oikeasti, vai onko minun ajatukseni johdateltu/aivopesty ajattelemaan tietyllä tavalla siihen mikä on riittävää? Luet artikkelia julkkiksen elämänmuutoksesta. Jokaikisestä tuutista tulee samaa. Onhan jo kirjatkin kirjoitettu ja julkkis onkin yhtäkkiä asiantuntija jota kaikki haluavat opastamaan oman elämänsä muutosta. Tämä on vain yksi esimerkki asian tiimoilta. Naistenlehdet suoltavat dieettiohjeita; on 5:2 dieettiä, joko karppaminen on out? On näitä fitnessdieettejä, joita aika monet naiset tuntuvat hekumoivan itselleen. Personal Trainer- palvelut kukoistavat ja kaikki haluavat itselleen pyöreämmät pakarat ja sixbakin esittelykuntoon. Kuinka realistista se onkaan useimmille? Veikkaukseni on ettei kovinkaan mahdollista. Ja oletko sinä sitten oikeasti onnellinen ja tyytyväinen vai onko siltikin asioita jotka haluaisit muuttaa, jotta olisit sitten ainakin tyytyväinen?

Haluaisinhan minäkin itselleni kaikkien naisten haluamat ja ihannoimat piukat, pyöreät, tiukat pakarat ja vatsalihakset joissa ei ole rasvaa senttiäkään. Siltikin haluaisin näyttää naiselliselta ja pehmeältä, koska eikös kaikki sellaisia halua olla? Kuinka paljon haluan omasta elämästäni käyttää näiden asioiden saavuttamiseen ja luultavasti murehtimiseen ja tyytymättömyyteen kun en saavutakaan niitä asettamissani tavoiteajoissa. Mikään ei siis luultavasti rIitä. Olen oikeasti pohtinut yhä useammin, että olisi ihan parempi olla näkemättä, kuulematta, lukematta mitään, mikä aiheuttaa sinulle tunteen omasta riittämättömyydestä ja nyt päästäänkin itse asiaan? Aiheutanko minä itselleni nämä riittämättömyyden tunteet vai tuoko ne ajatukset ympäröivä maailma? Olipa asianlaatu mikä tahansa vain minä itse voin tuohon ajatuksieni kulkuun vaikuttaa. Ajatella, että riittävää se mitä teen ja mitä päätän olla tekemättä!

Kumpi on tärkeämpää: tehdä aamulla SUPERHYPERVIHERMARJAPROTEIINISMOOTHIE vai antaa itselle aikaa vaikkapa istahtaa pöytään puolison tai lapsen kanssa keskustellen ja nauttien jogurtista (joka tietenkin olisi oltava luonnonjogurttia, mutta vähintäänkin stevialla makeutettu tai edes 30% vähemmän sokeri) sekä haukaten palasen voileivästä (jossa ei tietenkään ole vehnää, mutta jos on niin vähintäänkin se on täysjyvää ja tehty juureen, jotta hiivaa ei tarvittaisi)? Olethan oman temppelisi herra tai rouva;)

 

 

 

tiistai, 11. helmikuu 2014

Kaiken alku ja paha?

Minä olen sitten onnellinen. Minä olen sitten parempi. Minun täytyy tehdä enemmän. Minun täytyy jaksaa enemmän. Minun täytyy. Sitten kun olen tehnyt tämän. Sitten kun olen erilainen. Sitten kun on niin, niin sitten olen tuota.

Kuinka moni ajattelee ainakin mielessään näin? Ainakin minä myönnän sen näin kirjoituksen voimalla. Ehkä en kehtaa sanoa sitä ääneen ainakaan missä tahansa porukassa tai yhteisössä, mutta totuus se on ainakin minun elämässäni. On hetkiä jolloin osaan ajatella pienen hetken ja joskus pidemmän tovin, että nyt kaikki on hyvin, mutta annapas olla, kun se toinen hetki tulee. Kun mikään ei riitä. Kun mikään ei ole tarpeeksi.

Ja nyt en puhu mistään materiasta tai rahasta vaan riittämättömyydessään itsessään: haluan tehdä jotain muuta kuin teen. Haluan olla erinäköinen kuin olen. Haluan olla onnellisempi kuin olen. Haluan olla tyytyväisempi ihminen kun olen. Haluan olla hyvä tai vähintäänkin paljon parempi ihminen kuin olen. Haluan olla taitavampi tässä ja tuossakin kuin olen. Haluan olla tehokkaampi kuin olen. Haluan osata rauhoittumisen ja pysähtyneisyyden taidon, jotta osaisin vaan olla. Haluan kaikkea ja enemmän ja kuitenkaan en oikeasti halua haluta mitään enempää! Haluan olla vaatimaton. Haluan olla! HALUAN RIITTÄÄ!

Nytkin kirjoittaessani ajattelen, että onko tämä nyt sopivaa? Onko tämä riittävää? Onko tämä? Maailmassa on nykyisin vaikeaa olla riittävä. Voit lukea kaikkialta mitä ihmisten elämään kuuluu, millaisia elämää ihmiset viettävät, miten he arjessa sujahtelevat menestyneesti sinne sun tänne, miten joku taas on muuttanut elämänsä ihan toiseen suuntaan ja kuinka onnellisia he ovatkaan nyt?

Ajatus lentää siihen, että sitten kun minäkin? Enkä edes tiedä haluanko sitä SITTEN KUN hetkeä! Haluan olla läsnä tässä hetkessä ja olla vaan. Olla sitä miltä tuntuu, tuntea sitä miltä tuntuu, elää siten miltä tuntuu. Vai haluanko? Tai osaanko?

Onko oikein haluta jotain muuta? Onko se vaan ihmisen ainaista tyytymättömyyttä kaikkeen? Onko se järkevää? Lisääkö se vaan entisestään tyytymättömyyttäni kaikkeen? Miksi en aina onnistu olemaan riittävä? Miksi minun on usein vaikeaa muistaa olla tyytyväinen ja kiitollinen omasta elämästäni? Miksi en arvosta omaa terveyttäni sen ansaitsemalla tavalla? Miksi en aina jaksa arvostaa työtäni ja sen merkitystä omalle elämälleni? Miksi mikään ei riitä vai riittääkö se sittenkin?

Tämä kirjoitus toimii pohjustuksena minun elämässäni oleville aiheille siitä mikä on riittävää? Vai onko se mikään? Minä itse on pahin kriitikko oman elämän pyörteissä, veikkaanpa että aina monelle tavallisellekin tallaajalle, jolla asiat ovat hyvin elämässä muiden mielestä. Ja varmaan oman itsensäkin mielestä. Silti et voi olla ajattelematta ETTÄ SITTEN KUN.......